Rotuesittely

Virallisen rotumääritelmän näet klikkaamalla tästä.

ETNANKOIRA
(CIRNECO DELL’ETNA)
Alkuperämaa: Italia
Ryhmä: 5
FCI:n numero: 199
Hyväksytty: FCI 7.2.2017
Kennelliitto 25.10.2017

KÄYTTÖTARKOITUS: Etenkin villikanien metsästykseen käytettävä metsästyskoira.

FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 5 pystykorvat ja alkukantaiset koirat
Alaryhmä 7 alkukantaiset metsästyskoirat

Käyttökoetulosta ei vaadita muualla kuin Italiassa

LYHYT HISTORIAOSUUS: Etnankoiria on esiintynyt Sisiliassa jo muinaisina aikoina. Tämä ikivanha koira polveutuu todennäköisesti Egyptin faaraoiden aikaisista metsästyskoirista, ja se tuli Välimeren alueelle foinikialaisten mukana. Kuvat kolikoissa, kaiverruksissa ja mosaiikkitöissä todistavat, että rotua esiintyi Sisiliassa jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua, ja sitä on aina pidetty erittäin vanhana ja arvostettuna metsästyskoirana.

YLEISVAIKUTELMA: Keskikokoinen, tyypiltään alkukantainen, tyylikäs ja hoikkalinjainen koira. Rakenteeltaan tiivis ja vahva, jokseenkin neliömäinen. Hienolaatuinen karvapeite, aina valppaasti pystyssä olevat korvat.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Rungon pituus on sama kuin säkäkorkeus (neliömäinen). Pään pituus on 40% säkäkorkeudesta. Kuono ei saa olla kallo-osaa lyhyempi. Kallo on pitkänomainen, sen leveys on alle puolet pään pituudesta. Otsapenkereen kulma on noin 150°. Lanneosan pituus on noin 1/5 säkäkorkeudesta ja se on suunnilleen yhtä leveä kuin pitkäkin. Lantion pituus on noin 1/3, leveys melkein puolet sen pituudesta. Rintakehän syvyys on hieman pienempi kuin etäisyys maasta kyynärpäähän sekä hieman pienempi kuin puolet säkäkorkeudesta (noin 43% säkäkorkeudesta) ja leveimmältä kohdaltaan se on alle 1/3 (noin 27%) säkäkorkeudesta. Rintakehän ympärysmitta on noin 1/8 suurempi kuin säkäkorkeus.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Voimakastahtoinen ja tinkimätön, lempeä ja valpas, päättäväinen ja omistajaansa voimakkaasti kiintyvä. Se on pohjimmiltaan metsästyskoira, joka luottaa loistavaan vainuunsa, mutta myös erinomainen seurakoira. Se metsästää hajuaistillaan erityisesti villikaneja ja myös muuta pienriistaa. Ihanteellista metsästysmaastoa ovat Etnan ympäristön vaikeakulkuiset kalliot ja laavarinteet, missä etnankoira liikkuu vaivattomasti ja varmajalkaisesti.
Näköaistiaan se käyttää vain sopivimman kulkureitin valitsemiseen, eikä mikään jää siltä huomaamatta. Se käyttää kuuloaan maakoloon piiloutuneen kaniinin havaitsemiseen, mutta ensisijaisesti se metsästää ja ajaa riistan esiin hyvän, luotettavan vainunsa avulla.

PÄÄ

Kallo: Pitkänomainen, leveydeltään alle puolet pään koko pituudesta, ylhäältä katsottuna muodoltaan soikea. Kallon ja kuonon linjat ovat täysin tai lähes täysin yhdensuuntaiset. Kallon ylälinja kaartuu niin niukasti, että se vaikuttaa lähes tasaiselta. Kallon leveys poskikaarien kohdalla on alle puolet pään koko pituudesta. Kulmakaaret ja otsauurre ovat vain hieman erottuvat, otsa on loivahko. Niskan harjanne ja niskakyhmy ovat vain hieman kehittyneet.

Otsapenger: Hieman erottuva.

Kirsu: Melko suuri ja lähes suorakaiteen muotoinen. Kirsun väri vaihtelee karvapeitteen värin mukaan vaalean tai tumman lihanvärisestä ruskeaan. Sivusta katsottuna kirsu jatkaa kuonon linjaa ja työntyy huulten etuosan pystysuoran linjan etupuolelle.

Kuono: Kuono ei koskaan saa olla kallo-osaa lyhyempi. Keskikohdalta mitattuna kuonon syvyys on vähintään puolet, leveys alle puolet sen pituudesta. Kuono on suippo ja kuononselkä suora, alaleuka muodostaa kuonon alalinjan.

Huulet: Ohuet, hienot ja tiiviit, peittävät juuri ja juuri alaleuan hampaat. Suupieli on tuskin havaittava.

Leuat / hampaat: Leuat ovat normaalisti kehittyneet mutta eivät kuitenkaan vaikuta voimakkailta, alaleuka on kevyt eikä leuan kärki ole esiintyöntyvä. Täydellinen hampaisto (P1 ja M3 puuttuminen sallitaan), leikkaava purenta. Etuhampaat ovat kohtisuorassa leukoihin nähden, suorassa linjassa ja tasaisessa rivissä.

Posket: Litteät.

Silmät: Melko pienet, eivät kaukana eivätkä lähellä toisiaan, pehmeäilmeiset ja muodoltaan soikeat. Silmien väri on okra, meripihka tai pähkinänruskea, ei koskaan harmaa, ruskea eikä keltainen. Ilme on lempeä. Silmäluomien pigmentin väri on sama kuin kirsun.

Korvat: Erittäin korkealle ja lähekkäin kiinnittyneet, asennoltaan pystyt ja jäykät, eteenpäin suuntautuneet. Korvat ovat luonnolliset, muodoltaan kapeakärkiset kolmiot joiden kärki kaartuu hiukan taaksepäin. Korvarusto on tyvestään paksu. Korvien pituus on korkeintaan puolet pään pituudesta. Tarkkaavaisen koiran korvat ovat yhdensuuntaisesti tai lähes yhdensuuntaisesti pystyssä.

KAULA: Kaulan ylälinja on selvästi kaareva. Kaula on yhtä pitkä kuin pää, muistuttaa muodoltaan katkaistua kartiota ja liittyy sulavasti säkään. Kaula on lihaksikas, varsinkin niskalinjan kohdalla.

RUNKO
Ylälinja: Suora, laskee säästä kohti lantiota.
Säkä: Korkea ja kapea, lapojen kärjet lähellä toisiaan.
Selkä: Selän ylälinja on suora, selkälihakset eivät erotu.
Lanne: Lanne on lyhyt, noin 1/3 rintakehän pituudesta, ja lähes yhtä leveä kuin pitkäkin. Kiinteät, vain hieman erottuvat lihakset.
Lantio: Lantion ylälinja on melko tasainen. Lantio on pitkä, tiivis, voimakas ja viisto, noin 45° kulmassa vaakatasoon nähden, lantion leveys lähes puolet sen pituudesta. Lihakset eivät ole selvästi erottuvat.
Rintakehä: Ulottuu lähes kyynärpäiden tasolle mutta ei niiden alapuolelle. Hieman kaartuvat kylkiluut, kyljet eivät ole litteät. Eturinta on melko kapea.
Alalinja ja vatsa: Vatsaviiva nousee tasaisesti ja sulavasti, se on kuiva mutta ei liioitellusti kuroutunut. Kupeet ovat lanteen pituiset.

HÄNTÄ: Alas kiinnittynyt, tyvestään melko vahva ja tasapaksu lähes koko pituudeltaan, ulottuu kinnerniveleen tai hieman alemmaksi. Hännän karva on keskipitkää ja tiivistä. Rauhallisen koiran häntä riippuu sapelimaisena, koiran innostuessa se kohoaa hieman selkälinjaa korkeammalle.

RAAJAT

ETURAAJAT:
Yleisvaikutelma: Sivulta katsottuna olkanivelestä vedetty pystysuora linja koskettaa varpaiden kärkeä. Eturaajat ovat joka suunnasta katsottuna pystysuorat ja yhdensuuntaiset. Etäisyys maasta kyynärpäähän on hieman yli puolet säkäkorkeudesta.

Lavat: Viistot, pituudeltaan noin kolmannes säkäkorkeudesta, lapojen kärjet ovat lähekkäin. Lapaluun ja olkavarren välillä on kohtuullinen kulmaus.

Olkavarret: Pituudeltaan puolet eturaajan pituudesta mitattuna maasta kyynärpäähän. Kuivat, erottuvat lihakset.

Kyynärpäät: Sijoittuneet rintalastan tasolle tai hieman sen alapuolelle, eivät sisäeivätkä ulkokierteiset. Olkavarren ja kyynärvarren välinen kulma on noin 160°.

Kyynärvarret: Pystysuorat. Kyynär- ja värttinäluun välinen uurre on selvästi erottuva. Kevyt mutta luja luusto.

Ranteet: Jatkavat kyynärvarren suoraa linjaa; herneluu on selvästi erottuva.

Välikämmenet: Pituudeltaan vähintään 1/6 eturaajan korkeudesta mitattuna maasta kyynärpäähän. Rannetta leveämmät ja hieman viistot. Luusto on litteä ja kuiva.

Etukäpälät: Soikeahkot. Varpaat ovat kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä. Kynnet ovat vahvat ja kaarevat, väriltään ruskeat tai lihanväriset, eivät koskaan mustat. Päkiät ovat kestävät ja kynsien väriset.

TAKARAAJAT:
Yleisvaikutelma: Sivulta katsottuna istuinluun kärjestä vedetty pystysuora linja koskettaa varpaiden kärkeä. Takaa katsottuna istuinluun kärjestä vedetty pystysuora linja jakaa kintereen, välijalan ja käpälän kahteen yhtä suureen osaan. Takaraajan pituus on noin 93% säkäkorkeudesta.

Reidet: Pitkät ja leveät, pituudeltaan kolmannes säkäkorkeudesta. Lihakset ovat litteät, pakaran takaosa on hieman kaareva. Lantion ja reiden välinen kulmaus on noin 115°.

Polvet: Polvikulma on noin 115°.

Sääret: Hieman reittä lyhyemmät, noin 45° kulmassa vaakatasoon nähden. Lihakset ovat kuivat ja selvästi erottuvat. Luusto on kevyt. Akillesjänteen suuntainen uurre on selvästi erottuva.

Kintereet: Etäisyys maasta kintereen kärkeen on korkeintaan 27% säkäkorkeudesta. Kinnernivel on leveä, kulmaus noin 135°.

Välijalat: Pituudeltaan kolmannes eturaajan pituudesta maasta kyynärpäähän mitattuna, lieriömäiset ja pystyasentoiset. Ei kannuksia.

Takakäpälät: Soikeahkot. Varpaat ovat kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä. Kynnet ovat vahvat ja kaarevat, väriltään ruskeat tai lihanväriset, eivät koskaan mustat. Päkiät ovat kestävät ja kynsien väriset.

LIIKKEET: Lyhyt ja ripeä askel tai joustava nopea ravi.

NAHKA: Kauttaaltaan ohut ja tiiviisti rungonmyötäinen, väriltään karvapeitteen värin mukainen. Nahassa ei koskaan saa olla mustia läikkiä tai pigmentittömiä alueita.

KARVAPEITE
Karva: Suoraa, tiheää ja jäykkää, noin 2,5 cm pitkää rungossa ja hännässä; päässä, korvissa ja raajoissa lyhyempää.

Väri: a) Kellanruskea, jonka sävy voi vaihdella tummasta vaaleaan tai haalistuneeseen.
b) Punaruskea valkoisin merkein: Valkoinen läsi tai merkki päässä ja rinnassa, valkoiset käpälät, vatsanalus ja hännänpää. Valkoinen kaulus ei ole toivottava. Hyväksytään punaruskea väri, jossa on hieman vaaleampia ja tummempia karvoja.

KOKO JA PAINO
Säkäkorkeus: Urokset 46–50 cm
Nartut 44–48 cm
Sallittu poikkeama ± 2 cm.
Paino: Urokset 10–13 kg, nartut 8–11 kg.

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista on luettava virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin sekä kykyyn toimia perinteisessä käyttötarkoituksessa.

VAKAVAT VIRHEET:
• erisuuntaiset kuonon ja kallon linjat
• lyhyt kuono
• voimakas kallon harjanne ja otsa
• voimakas otsapenger
• ohut korvarusto, puolipystyt korvat tai eripariset korvat
• lyhyt kaula, löysä kaulanahka
• pitkät, leveät, litteät tai hajavarpaiset käpälät
• takakannukset

HYLKÄÄVÄT VIRHEET:
• vihaisuus tai liiallinen arkuus
• selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen
• voimakkaasti erisuuntaiset kuonon ja kallon linjat
• musta tai täysin pigmentitön kirsu
• kovera kuononselkä
• ala- tai yläpurenta
• herasilmä
• riippuvat korvat
• mustat silmäluomet, kynnet tai päkiät
• selän päälle kiertyvä häntä, hännättömyys tai töpöhäntä
• yksivärinen ruskea, musta tai juovikas väri; mustat tai ruskeat läiskät / karvat
• säkäkorkeus yli tai alle rotumääritelmän sallimien rajojen

HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.

Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.

Etnankoira eli cirneco dell’etna

Etnankoira eli cirneco dell’etna (puhekielessä cirneco) on tuhansia vuosia vanha koirarotu, jonka juuret johtavat Välimeren ympäristöön. Rotu on kuitenkin kehittynyt nykyiseen muotoonsa Sisilian saarella, jossa rotua on käytetty lähinnä kaniinien metsästykseen. Ihminen on vasta viimeisten muutamien kymmenien vuosien aikana puuttunut rodun ulkonäön jalostukseen. Rotu hyväksyttiin Italian Kennelliitossa virallisesti vuonna 1939.

Suomessa arvioidaan olevan noin 300 etnankoiraa. Maassamme syntyy vuodessa 30-50 pentua. Kanta on kuitenkin maailmanlaajuisesti pieni, kotimaassaan Italiassa rotua rekisteröidään vain noin 100 vuodessa. Rotu on kasvattamassa suosiotaan USA:ssa sekä Venäjällä.

Rotu on luonteeltaan vilkas, ihmisrakas ja lapsiystävällinen. Useimmat yksilöt ovat sosiaalisia, mutta myös reviiritietoisia yksilöitä esiintyy. Etnankoirat ovat keskimäärin terveitä, tosin joitakin iho-ongelmia on esiintynyt. Etnankoirien silmiä ja polvia on tutkittu ahkerasti Suomessa, ja tutkimustulokset ovat olleet suurimmaksi osaksi positiivisia.

Etnankoira muistuttaa suuresti faaraokoiraa, mutta se faaraokoiraa pienempi ja rungoltaan neliömäisempi. Pää on pitkä ja kapea, kuono suippo ja suora, ja kuonon ja kallon ylälinjat ovat yhdensuuntaiset. Korvat ovat jäykät ja aina pystyssä. Silmät ja kirsu ovat turkinväriset. Etnankoiralla on suora selkä, tasaisesti nouseva alalinja, kevytluustoiset raajat ja pitkähkö kaareva kaula. Rodulla ei esiinny lainkaan mustaa pigmenttiä, vaan turkin väri on kellanruskea eri sävyineen.

Etnankoira on monipuolinen rotu harrastusmahdollisuuksia ajatellen. Suomessa etnankoiran kanssa on harrastettu lähinnä näyttelyitä, vinttikoirien rata- ja maastojuoksukilpailuita, agilityä, rallytokoa ja verijälkeä.

Historia

Rodun historia ulottuu nykytiedon mukaan esihistorialliselle aikakaudelle. Etnankoiran esi-isien arvellaan levittäytyneen ympäri Välimerta foinikialaisten mukana, ja niinpä eri saarille syntyi omia Välimeren alueen rotujaan, kuten esimerkiksi Sisiliaan cirneco dell’etna, Maltalle faaraokoira ja Baleaareille ibizanpodencot. Kirjallista tietoa välimerenalueen koirista on vähän. Aristoteles (384–322 eKr.) mainitsee teksteissään välimerenkoiran, jolla on teräväkärkiset korvat. Rodun vanhaa historiaa Sisiliassa puoltavat kyseiseltä saarelta löydetyt vanhat kolikot, joissa kuvataan lähes nykyetnankoiran kaltaisia koiria.

Ei ole tarkkaa tietoa, milloin etnankoiria alettiin käyttää sen käyttötarkoitukseen, metsästykseen. Todennäköisesti rodulle tyypillisiä koiria on kuitenkin käytetty metsästykseen satojen, ellei tuhansien vuosien ajan. Etnankoirat metsästivät Sisilian pula-aikana kaikenlaista riistaa, mutta pääriistana olivat kuitenkin Etna-tulivuoren rinteillä elävät villikaniinit. Vuosisatojen aikana etnankoira on kehittynyt vahvaksi ja kestäväksi roduksi, sillä ihmisellä uskotaan olleen hyvin vähän vaikutusta rodun ulkonäön kehitykseen.

Cirnecontyyppisiin koiriin alettiin kiinnittää laajempaa huomiota vasta 1930-luvun alussa, kun italialaisessa metsästyslehdessä julkaistiin artikkeli, jossa pohdittiin etnankoiran uhanalaisuutta ja tulevaisuutta. Etnankoira ei vielä tuolloin ollut virallinen rotu eikä sillä ollut virallista rotumääritelmää. Etnankoiria omistivat ja kasvattivat lähinnä sisilialaiset metsästäjät. Sisilialainen aristokraatti Agata Paternò-Castello dei Duchi di Carcasi, ”Donna Agata” päätti yhdessä artikkelin kirjoittajan, eläinlääkäri Maurizio Mignecon, kanssa hakea rodulle virallista tunnustusta. He etsivät ympäri Sisiliaa rodulle tyypillisiä koiria useiden vuosien ajan. Kun he olivat varmoja, että olivat saaneet hankittua oikean tyyppisiä ja oikein rakentuneita, metsästykseen soveltuvia cirneco dell’etnoja, he ottivat yhteyttä professori Solaroon, joka teki rodulle sen ensimmäisen rotumääritelmän. Kuriositeettina mainittakoon, että professori Solaro ei koskaan käynyt Sisiliassa vaan rotumääritelmä laadittiin valokuvien sekä muutaman elävän yksilön perusteella. Rotumääritelmä hyväksyttiin Italian Kennelliitossa vuonna 1939 ja rotu virallistettiin. Tämän jälkeen Donna Agatan kasvattamat ja rekisteröimät koirat loivat perustan rodulle. Donna Agatan kymmenet koirat levisivät kasvattajille ja metsästäjille ympäri Sisiliaa hänen kuoltuaan 50-luvun lopulla.

Etnankoirien kantakirja on ollut rodun hyväksymisestä lähtien auki Italiassa. Rotuun voidaan ottaa rekisteröimätön koira, mikäli se läpäisee rodunomaisen metsästyskokeen ja italialaisen näyttelytuomarin hyväksynnän rotuunotosta. Metsästysvaistoa pidetään rodun kotimaassa erittäin tärkeänä osana etnankoirien kasvatusta. Italiaan tuli 1990-luvun alussa voimaan sääntö, että voidakseen kilpailla näyttelyissä käyttöluokassa sertifikaateista tulee etnankoiran ensin osallistua rodun metsästyskokeeseen ja läpäistä se hyväksytysti joko arvosanalla erinomainen tai erittäin hyvä. Rodun tyyppi on pysynyt todennäköisesti vuosisatoja samanlaisena, ja kasvattajien onkin syytä pitää huolta siitä, etteivät tyyppi ja käyttäytyminen pääse muuttumaan.

Rotu Suomessa

Etnankoira kuuluu Suomessa ja FCI-maissa ryhmään 5 (pystykorvat ja alkukantaiset tyypit). Siitä huolimatta etnankoiran rotujärjestö on Suomen Vinttikoiraliitto. Rotuyhdistyksenä toimii vuonna 1999 perustettu yhteinen yhdistys italianvinttikoirille ja etnankoirille (cirneco dell’etna), Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry.

Suomeen tuotiin Pohjoismaiden ensimmäinen cirneco Sloveniasta vuonna 1992, Orellana Seta del Oro. Vuonna 1996 tuotiin ensimmäinen uros, Lansmarte, Suomeen. Näiden kahden tuontikoiran yhteinen pentue vuonna 1999 oli Suomen ensimmäinen etnankoirapentue. Tästä pentueesta kaksi jalostukseen käytettyä koiraa ovat edelleen useamman Suomessa syntyneen pentueen taustalla. Seuraavat jalostuksellisesti merkittävät tuonnit olivat 1997-2000 välillä Italiasta tuodut Bambi, Gaia sekä Vespina.

Vuonna 2007 rikkoutui sadan rekisteröidyn etnankoiran raja ja rekisteröinnit lähtivät kasvuun. Vuosina 1993-2016 Suomessa on rekisteröity yhteensä noin 400 etnankoiraa, joista osa on viety ulkomaille. Keskimäärin pentueita rekisteröidään vuodessa noin viidelle eri kasvattajalle. Vuoden 2017 lopussa Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry arvioi Suomessa olevan noin 300 etnankoiraa.

Luonne, hoito ja terveys

Etnankoira on luonteeltaan hyvin vilkas, eloisa, leikkisä ja läheisyyttä rakastava koira. Ei ole ollenkaan tavatonta, että etnankoira on vielä vanhoillaan päivillään luonteeltaan ja olemukseltaan kuin nuori koira. Nuorella iällä etnankoirilla saattaa esiintyä ajanjakso, jolloin ne kokevat vieraat ympäristöt ja vieraat ihmiset pelottavina. Tätä kutsutaan ”mörköiäksi” ja se menee ajan kanssa ohi. Etnankoira rakastaa olla lähellä omistajaansa; televisiota katsellaan yleensä etnankoira vieressä tai sylissä. Omistajakseen etnankoira tarvitsee huumorintajuisen ihmisen, sillä monella rodun edustajalla ei ole luontaista miellyttämisenhalua. Älykkäänä ja alkukantaisena koirana etnankoira usein tekee asioita vain silloin, jos siitä on sille itselleen jotakin hyötyä. Makupaloilla ja leikin varjolla etnankoiran saa usein helposti motivoitua tottelemaan. Yksilöiden välillä on kuitenkin runsaasti eroja tottelevaisuuden ja miellyttämisenhalun suhteen.

Etnankoirat tulevat yleensä hyvin toimeen lasten ja muiden perheenjäsenten kanssa. Vastakkaista sukupuolta edustavan koiran kanssa etnankoira tulee useimmiten toimeen, mutta samaa sukupuolta olevia vieraita koiria kohtaan urokset voivat olla epäluuloisempia ja käyttäytyä jopa vihamielisesti. Rodulla on vahva metsästysvietti, joten sitä kannattaa pitää vapaana vain turvallisella alueella. Etnankoira soveltuu usein erinomaisesti kuitenkin mm. kissaperheeseen, mikäli etnankoira totutetaan kissoihin pennusta pitäen. Nuorilla etnankoirilla on usein taipumusta kotona ”askarteluun” jäädessään valvomatta.

Etnankoira on hyvin helppohoitoinen rotu, turkin hoitoon riittää pesu muutaman kerran vuodessa. Hyväturkkisesta etnankoirasta lähtee jonkin verran karvaa, joka on laadultaan sellaista, että sen saa helposti tekstiileistä irti. Etnankoiran terveydentila on yhtäläinen kaikkien muiden rotujen kanssa ja niillä esiintyykin iho-ongelmia, sisäelinsairauksia, autoimmuunisairauksia, luuston sairauksia, silmäsairauksia sekä kasvaimia. Suomessa etnankoirien jalostusta ohjaa JTO (jalostuksentavoiteohjelma), jossa määritellään ne toimenpiteen, joilla rodunjalostusta toteutetaan. Näillä toimilla pyritään säilyttämään rotu terveenä ja elinvoimaisena.

Etnankoirien terveystuloksiin pääset tutustumaan Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattajat.aspx?R=199&Lang=fi
Tämän lisäksi tietoa terveydestä löytyy näiltä kotisivuilta kohdasta ”Terveyslistaus”. Jalostuksen tavoiteohjelma löytyy kohdasta ”Jalostus ja terveys”.

Cirnecon alkuperäinen käyttötarkoitus, metsästys

Etnankoiran alkuperäisenä käyttötarkoituksena on etsiä villikaniineja vaikeakulkuisessa vulkaanisessa maastossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koira etsii hajuaistinsa ja kuulonsa perusteella kaniinin piilopaikan, joka sijaitsee on usein kallioisessa maastossa olevassa kolossa. Kun kolo on löytänyt, koira ilmoittaa metsästäjälle haukunnallaan ja koloa kaivamalla, että sisällä on saalis. Metsästäjät käyttävät metsästyksen yhteydessä frettiä, joka lähetetään kaninkoloon häätämään kaniini pois kolosta. Etnankoiran tehtävänä on napata kaniini kiinni, jos metsästäjä ei ehdi ampua kaniinia sen tullessa esille piilopaikastaan. Italia on ainoa maa maailmassa, jossa järjestetään etnankoirille virallisia metsästyskokeita. Metsästyskokeesta vaaditaan hyväksytty tulos, jotta koirasta voi tulla Italian muotovalio.